Linda Pelkonen

Kuvia työkeikoilta: Pikakelaus mediatapahtumiin

  • Punainen matto vuonna 2012. Seistiin kylmässä odottamassa. Seuraava kuva paljastaa, mistä oli kyse.
    Punainen matto vuonna 2012. Seistiin kylmässä odottamassa. Seuraava kuva paljastaa, mistä oli kyse.
  • Sauli ja Jenni vilkuttavat. Preseidentin virkaanastujaiset.
    Sauli ja Jenni vilkuttavat. Preseidentin virkaanastujaiset.
  • Tiedotustilaisuus kuntauudistuksesta Kesärannassa kesällä 2012. Pitkään tätä asiaa on puitu.
    Tiedotustilaisuus kuntauudistuksesta Kesärannassa kesällä 2012. Pitkään tätä asiaa on puitu.
  • Kävin Hyvinkään mäkissä ennen, kun menin vangitsemisoikeudenkäyntiin. Aika pysäyttävät lööpit.
    Kävin Hyvinkään mäkissä ennen, kun menin vangitsemisoikeudenkäyntiin. Aika pysäyttävät lööpit.
  • Menin tapahtumapaikalle heti, kun selvisi, että Helsingissä on ammuskeltu. Kyseinen kuja tunnetaan tämän tapahtuman jälkeen nimellä luotikuja.
    Menin tapahtumapaikalle heti, kun selvisi, että Helsingissä on ammuskeltu. Kyseinen kuja tunnetaan tämän tapahtuman jälkeen nimellä luotikuja.
  • Sain ensimmäisenä haastattelun ampujan kiinni ottaneelta mieheltä. Emme kuitenkaan julkaisseet juttua, koska sen luotettavuudesta ei voitu olla varmoja.
    Sain ensimmäisenä haastattelun ampujan kiinni ottaneelta mieheltä. Emme kuitenkaan julkaisseet juttua, koska sen luotettavuudesta ei voitu olla varmoja.
  • Sote-uudistus.
    Sote-uudistus.
  • Kuntavaalit. Vaalitulosten jännitystä.
    Kuntavaalit. Vaalitulosten jännitystä.
  • Kuntavaalit. Keskustan bileissä oli jännää.
    Kuntavaalit. Keskustan bileissä oli jännää.
  • Juha Sipilä ja Kimmo Tiilikainen tuulettivat.
    Juha Sipilä ja Kimmo Tiilikainen tuulettivat.
  • Kuntavaalit.
    Kuntavaalit.
  • Junat olivat monta tuntia myöhässä, kun kävimme Seinäjoella haastattelemassa sotaveteraani Reino Lehväslaihoa.
    Junat olivat monta tuntia myöhässä, kun kävimme Seinäjoella haastattelemassa sotaveteraani Reino Lehväslaihoa.
  • STX-yllätys loppuvuodesta 2012.
    STX-yllätys loppuvuodesta 2012.
  • Säätytalo
    Säätytalo
  • Säätytalo
    Säätytalo
  • Opiskelijat osoittivat mieltään keväällä 2013.
    Opiskelijat osoittivat mieltään keväällä 2013.
  • Opiskelijat.
    Opiskelijat.
  • Media arveli Heidi Hautalan eroavan ministerin paikalta jo keväällä. Tiedotustilaisuudessa oli vilinää, mutta Hautala ei eronnut vielä tällä kertaa.
    Media arveli Heidi Hautalan eroavan ministerin paikalta jo keväällä. Tiedotustilaisuudessa oli vilinää, mutta Hautala ei eronnut vielä tällä kertaa.
  • Nokian yhtiökokous. Kysyin Stephen Elopilta, mikä on B-suunnitelma, jos Lumiat eivät myy. Silloin saattoi olla jo tiedossa tuleva Microsoft-kauppa, mutta siitä ei puhuttu vielä mitään.
    Nokian yhtiökokous. Kysyin Stephen Elopilta, mikä on B-suunnitelma, jos Lumiat eivät myy. Silloin saattoi olla jo tiedossa tuleva Microsoft-kauppa, mutta siitä ei puhuttu vielä mitään.
  • En muista mikä tämä tapahtuma oli, mutta mediaa taisi kiinnostaa aika kovin.
    En muista mikä tämä tapahtuma oli, mutta mediaa taisi kiinnostaa aika kovin.
  • Valtiosali.
    Valtiosali.
  • Suuri valiokunta.
    Suuri valiokunta.
  • Suuren valiokunnan katossa on tyylikkäät kristallit.
    Suuren valiokunnan katossa on tyylikkäät kristallit.
  • Jutta Urpilaisen Heureka-seminaarin edessä oli pieni mielenosoitus.
    Jutta Urpilaisen Heureka-seminaarin edessä oli pieni mielenosoitus.
  • Pekka Himanen esitteli tutkimuksensa Säätytalolla.
    Pekka Himanen esitteli tutkimuksensa Säätytalolla.
  • Pääministeri Jyrki Katainen ja Pekka Himanen.
    Pääministeri Jyrki Katainen ja Pekka Himanen.
  • Mediaa odotutettiin käytävällä useita tunteja kun vihreät päättivät Heidi Hautalan seuraajasta.
    Mediaa odotutettiin käytävällä useita tunteja kun vihreät päättivät Heidi Hautalan seuraajasta.
  • Sijoitusmessuilla oli paljon keski-ikäisiä miehiä ja vähän naisia ja nuoria.
    Sijoitusmessuilla oli paljon keski-ikäisiä miehiä ja vähän naisia ja nuoria.
  • Presidentti Niinistön auton edessä parveili kiinnostuneita.
    Presidentti Niinistön auton edessä parveili kiinnostuneita.
  • Jolla julkistettiin isojen bileiden kera.
    Jolla julkistettiin isojen bileiden kera.
  • Tapaus Jari Aarnio. Tähän tiedotustilaisuuteen tullessa oltiin ihan pihalla mistä oli kyse. Taidetaan olla vieläkin.
    Tapaus Jari Aarnio. Tähän tiedotustilaisuuteen tullessa oltiin ihan pihalla mistä oli kyse. Taidetaan olla vieläkin.
  • Ministeri Alexander Stubb lähti eurovaaliehdokkaaksi.
    Ministeri Alexander Stubb lähti eurovaaliehdokkaaksi.
  • Ministeri Henna Virkkunen päätti lähteä eurovaaliehdokkaaksi. Jyrki Katainen tukee.
    Ministeri Henna Virkkunen päätti lähteä eurovaaliehdokkaaksi. Jyrki Katainen tukee.
  • Valtiopäivien avajaiset. Pukukoodina tumma puku.
    Valtiopäivien avajaiset. Pukukoodina tumma puku.
  • Valtiopäivien avajaisissa oli ihanan näköistä kakkua. Ei ollut mahdollisuutta maistaa. Katsoin kateellisena, kun Annika Lapintie söi sitä samalla, kun haastattelin häntä.
    Valtiopäivien avajaisissa oli ihanan näköistä kakkua. Ei ollut mahdollisuutta maistaa. Katsoin kateellisena, kun Annika Lapintie söi sitä samalla, kun haastattelin häntä.
  • Talousviisaat koolla.
    Talousviisaat koolla.

Olen ollut nyt parisen vuotta töissä Uudessa Suomessa. On tullut räpsittyä valokuvia keikoilta, usein ajankuluksi, kun joutuu odottelemaan milloin missäkin.

Ehkä näistä on iloa muillekin. Ainakin näistä saa kertauksen siihen, mitä Suomessa on tapahtunut. Ehkä saa myös jonkinlaisen käsityksen siitä, millaista toimittajan työ on, kurkistus kulisseihin.

Kuvat eivät välttämättä ole täydellisessä aikajärjestyksessä, mutta suurinpiirtein. Kuvasarja alkaa vuodesta 2012 ja päättyy viime viikkoon.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

"Ehkä näistä on iloa muillekin."

Saako noita hienoja kuvia käyttää ilman ennakkolupaa ottajalta?

Käyttäjän lindapelkonen kuva
Linda Pelkonen

Kuvat on otettu työajalla, joten en niitä anna muiden käyttöön. Kiva kuitenkin että olisi kelvannut.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

>#2: Näin arvelinkin.
Oikeastaan kommentoin ennen kysymyksen alkua sitä tekstiäsi, joka näkyi aluksi putkella eli siinä oli kuvien lähdekoodia pitkä litania, mutta kun vilkaisin uudestaan oli lähdekoodi hävinnyt, minkä vuoksi muokkasin kommenttiani, kun sen poisto ei oikein onnistu.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Jyrki Katainen tukee euroehdokas Henna Virkkusta. Konkreettisesti vyötäröltä. Tukea-verbi onkin nykyään lähes pelkästään vertauskuvallisessa käytössä, joten paluu perusarvoihin virkistää!

Eduskuntatalo, Presidentinlinna ja Säätytalo ovat todellisia arvorakennuksia, mikä näistäkin kuvista näkyy.

Annika Saarikkoa ottamasi kuva suorastaan imartelee!

Käyttäjän lindapelkonen kuva
Linda Pelkonen

Hyvä jos tunnelmat välittyivät näistä vähän heikkolaatuisista räpsäisyistä.

Melko tuttavalliset välit tosiaan pääministerillä ja eurovaaliehdokkaalla!

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kilot eivät pääse karttumaan, kun kakut jäävät maistamatta. Ehkä se lohduttaa.

Käyttäjän lindapelkonen kuva
Linda Pelkonen

Tällä pitää lohduttautua :)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Olet ilmeisen tuore toimittaja US:ssä. Työ näyttää kiinnostavalle ja haastavalle jo kuvien perusteella. Hyvää jatkoa sinulle.

Käyttäjän lindapelkonen kuva
Linda Pelkonen Vastaus kommenttiin #9

Kiitos :) Pari vuotta olen nyt ollut täällä Uudessa Suomessa. Keikat on kyllä ihan parasta tässä työssä.

Käyttäjän seppaeo kuva
Oskari Seppänen

Näitä kuvia asioiden takaa on mukava katsella, tulee perspektiiviä. Olisi mukava nähdä myös muiden ihmisten tekevän tällaista, vaikka itse Presidentin. Liian kiillotettu kuva on informaatioarvoltaan ja tunnelataukseltaan aika olematon.

Käyttäjän lindapelkonen kuva
Linda Pelkonen

Olisi kiva nähdä vastaavanlaisia kuvia kenen tahansa työstä tai arjesta, jotta pääsisi kurkistamaan, miltä joku muu homma näyttää.

Pääsin muutama vuosi sitten käymään Wärtsilän moottorivarastolla, mikä oli aivan mahtavaa. Varaston työntekijöillehän se on ihan perusarkea olla siellä, mutta muille se voi tosi mielenkiintoista ja ihmeellistä päästä kurkkaamaan.

Käyttäjän seppaeo kuva
Oskari Seppänen

Onhan meillä jo poliisit TVssä ja Kiiminkinen, niin kyllä siihen vastapainoksi sopisi nähdä vähän Mattiakin, muutenkin kuin yt-neuvotteluiden parissa. Pääsivullekin saisi varmaan poimittua muutaman kiinnostavan jutun. Positiivisia uutia ei liian usein näe.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Minä olin sorvaajana Wärtsilän Turun isolla konepajalla 80-luvun alussa ja olen käynyt nykyisin joen toisella puolella olevassa Forum marinumissa, jossa on hieman konepajan historiasta, mutta näyttelyn perusteella on vaikea käsittää mittakaavoja.

Suurin Turun konepajalla valmistetun moottorin männän halkaisija oli 90 cm, se oli rivimoottori ja muistaakseni suurin sylinterien määrä oli 9 ja iskunpituus jotain 1,5 m. Yksi sellainen moottori mahtuu melko korkeaan ja suureen teollisuushalliin.

Tehtiin siellä hitaiden lisäksi myös keskinopeita dieseleitä, kuten 40 cm mäntäisiä maksimissaan V16 Pielstick- ja Wasa40-moottoreita, jotka olivat selvästi pienempiä, mutta hyötysuhde ei ollut yhtä hyvä kuin hitaissa Sulzereissa. Tyypillisesti rahti- tms. -laivan moottori oli yksi Sulzer ja matkustajalaivoissa neljä Pielstickiä tai Wasaa.

Historiikin mukaan siellä valmistettiin myös 46 cm mäntäisiä Waasa-moottoreita, mutta se oli jälkeen minun aikani, jolloin Wärtsilä vasta aloitteli lisensoimansa ranskalaisen Pielstickin teknologian "varastamista" ja parantelua Wasa-moottoreissaan.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset